Tag: yhteistilat
23.6.2008 klo 18:51 - Nippe Pohtiessani kylätaloa ja siihen liittyviä yhteistiloja tulin päätelmään, että on kahdenlaista käyttöä: Jokapäiväistä ja satunnaista. Seniorit tarvitsevat joitakin tiloja joka päivä ja muut kyläläiset harrastus- ja juhlatiloja satunnaisemmin. Jokapäiväistä olisi mm suuri keittiötupa, jossa voisivat yksinäiset ihmiset yhdessa syödä aamupuuronsa ja -kahvinsa. Tuttu juttuhan on että kattilassa keitetty puuro maistuu paljon paremmalta kuin mikrossa kypsytetty annos. Keittiöön pitää rakentaa leivinuuni, jossa osaavat leipurit paistavat makoisat herkut. Toivon saavani ostaa aina leipäni ja pullani näistä yhteispaistoista ja lupaan osallistua tarvikkeiden hankintaan ja uunin lämmitykseen. Voisin jopa opetella leipomaan kun olisi neuvojia kimpassa. Ja puuron keitossa olenkin haka. Reseptiin kuuluu pellavarouhe ja nokkonen. Toinen juttu jota on järkevää tehdä yhdessa ja samoilla koneilla on vaatehuolto. Isompi pesukone on tehokkaampi ja yksi mankeli palvelee montaa taloutta. Pyykin kuivatus voidaan suunnitella ilman sähköä ja linkoa. Mutta siis se pyykkitupa tarvitaan ja siten asukkaat säästävät asunnoissaan nekin neliöt joille on yksin käyttöä harvakseltaan. Kolmas yhteisiin tiloihin sijoitettava asia on tietysti sauna. Kunnon eristetyllä puukiukaalla saadaan löylyjä riittämään koko iltapäivälle ja isolle joukolle. Sauna voi lämmitä monta kertaa viikossa ja silti vaiva on vähäinen kun se lämmitysvuoro jakaantuu monelle. Kun samaan yhteyteen rakennetaan vielä takkahuone saadaan siitä viihtyisä lukusali tai tv-huone. Telkkariakaan ei kannata jokaisen itse maksaa ja kisoja tai konsertteja on mukavampaa katsoa porukassa.
|
|||||||
| Comments | 0 | Hits: 543 |
Kirjautuminen
Uusimmat kommentit
|
|
Uusimmat torilla
Designed by: Free Joomla Template, website hosting. Valid XHTML and CSS.




