Tag: hulevesi
18.12.2007 klo 13:18 - Nippe Ekokylässä voi kompostoida jätteensä Selvitimme ekokylään alunperin täysin omaa vesi- ja jätehuoltoa, mutta monesta syystä se ei ollut mahdollista. Kunnan teknisen osaston byrokraatit päättivät että joka mökin on liityttävä viemäriin. Ekologian kannalta se on huono ratkaisu. Mutta ekoelämää harrastava voi silti toimia luonnon menetelmien mukaisesti. Sillä huussit ovat sallittuja ja jätteen kompostointi myös. Uusimmat tekniset ratkaisut mahdollistavat sellaisenkin vesivessan joka käyttää vain pari desiä huuhteluun. Tuotokset silti kompostoidaan eikä niitä tungeta viemäriin ja lopulta Itämeren saasteiksi. Puhdasta ja hyvän makuista vettä Vihdin kunnassa on ollut juomaveden suhteen ongelmia. Vettä on jo kauan kloorattu ja sen maku on vaihteleva ja kloorin haju tuntuu. Siksi on herännyt ajatus, että kylään porataan 1-2 kaivoa vain juomavettä varten. Olisihan se somaa, jos kylän keskellä on vanhanaikainen vinttikaivo. Jokainen voisi sitten noutaa ruokavetensä kaivolta oikein vanhaan perinteiseen tapaan. Hulevedet hyötykäyttöön Sadevedet tullaan ohjaamaan jonkinlaisen puro- ja lammikkosysteemin kautta alueen eteläosaan johon kaivetaan kasteluvesiallas. Siitä saadaan vettä asukkaiden pikku viljelyksille. Se toimii samalla laskeutusaltaana, jolla vesi saadaan riittävän puhtaaksi hiukkasista jotta se voidaan johtaa Enäjärveen.
|
|||||||
| Comments | 0 | Hits: 628 |
Kirjautuminen
Uusimmat kommentit
|
|
Uusimmat torilla
Designed by: Free Joomla Template, website hosting. Valid XHTML and CSS.





